Kouluttaa ja järjestää virikkeitä koirille ym. sekä   ompelee kaikkea pientä kivaa ja vaatteita mm. koirille ja kissoille

Olen Aila Mukala

Olen valmistunut elämäni varrella monenmoiseen ammattiin, Nyt olen ammatissa, jossa todella viihdyn - eläinten kanssa työskentelyyn; kissa/koira hoitola ja kissa/koira kouluttaja.

Graafisen alan ammattitutkinto / latoja - 1986
Mikrotukihenkilön ammattitutkinto / verkkoasiantuntija - 2002
Kirjanpitäjän ammattitutkinto - 2010
Eläintenhoidon ammattitutkinto - 2021 myös koiriin ja kissoihin liittyviä verkko-opintoja

 

Olen suorittanut myös:
Järjestysmies kortin 1986
Anniskelupassin 2008
Hygieniapassin 2014
EA1 + Deffa ensiapu 2015 / päivitetty 2020
Alkusammutus kurssin 2016
Saaristo merenkulun tutkinnon 2015
Rannikko merenkulun tutkinnon 2016

Tilauksesta myös ompelen koirille mantteleita, kylpytakkeja, teen koira-aiheisia kukkaroita, pussukoita ym.

Olen Aila Mukala Lohjalta. Lapsuudesta asti olen ollut paljon koirien kanssa tekemisissä. Ensimmäinen koirani oli sekarotuinen (sakemanni, berni, noutaja pystykorva mix), Sen jälkeen minulla on ollut saksanpaimenkoiria. Tällä hetkellä minulla on yksi saksanpaimenkoira ja kaksi kissaa. Vanhempi kissa toimii pomona ja koiran kanssa harrastan Tokoa ja NoseWorkiä. Olemme myös käyneet Kiva Koira Kansalainen ja BH-kurssit viime talven aikana.
Viihdyn parhaiten luonnossa ja matkailemalla omien eläinteni kanssa asuntovaunulla ja veneilemällä.
Yritystoimintaa olen pyörittänyt vuodesta 2012 lähtien Mimosan Kammaria ja nyt laajennan yritystäni myös koirakouluun.